Päädyin terveydenhuoltoalalle vanhempieni jalanjäljissä, ja löysin unelmatyöni lasten syöpätautien parista. Päivät olivat usein kiireisiä ja tehtävälistat pitkiä, mutta työn merkityksellisyys oli käsinkosketeltavaa päivästä toiseen. Lapsipotilaiden kanssa työskentely on haastavaa, mutta samalla hyvin palkitsevaa. He eivät teeskentele, vaan kohtaamiset ovat aina aitoja ja rehellisiä. Syöpäsairaalassa työskentelyn ajalle osui monia unohtumattomia hetkiä, myös vaikeita tilanteita. Erityisesti yksi työvuoro on jäänyt mieleeni.

Takana oli kaoottinen, kiireinen päivä. Osastolla oli useita kipeitä ja voinniltaan epävakaita, tarkemmin seurattavia potilaita. Jokainen hoitaja yritti vain selvitä päivästä. Hoidettavanani pitkään olleen potilaan sairaus oli uusinut, ja perhe joutui jälleen viettämään pitkiä aikoja sairaalassa. Kouristuskohtaus alkoi yllättäen. Se oli raju, ja pieni potilas tarvitsi välittömästi apua.

Soitin lääkärille, mutta hän oli aivan toisella puolella valtavaa sairaalarakennusta. Lähellä työskentelevä sairaanhoitajakollegani kuuli puhelun, ja potilas oli myös hänelle tuttu. Kollegani tilannetajun ansiosta saimme annettua potilaalle lääkkeen nopeasti, ja tilanne raukesi. Perhe säikähti kovasti, mutta siitäkin selvittiin.

Mieleeni jäi, miten hienosti työkaverini luki tilannetta ja oli ajan tasalla niistä potilaista, joiden vointi oli epävakaa. Hän tunnisti tilanteen vakavuuden ja toimi ennen kuin edes ehdin ajatella avun pyytämistä. Olimme aloittaneet samassa työpaikassa yhtä aikaa, ja kokemuksemme karttui yhdessä töitä tehden. Olemme edelleen hyviä ystäviä, vaikka olen sittemmin vaihtanut uudelle uralle. En enää työskentele sairaanhoitajana, mutta edistän parempaa terveydenhuoltoa nyt järjestelmäpuolella.

Kouristuskohtaus alkoi yllättäen. Se oli raju, ja pieni potilas tarvitsi välittömästi apua.