Saako nyt itkeä, kysyi osastonhoitaja Kirsi Telén Kaarinan terveyskeskussairaalasta, kun kuuli, että hän on yksi Sairaanhoitaja-lehdelle ilmiannetuista hyvistä pomoista. Kiittävä palaute tuntui hänestä erityisen koskettavalta juuri tällä hetkellä, hyvin raskaan kevään jäljiltä.

Kun Sairaanhoitaja-lehti pyysi lukijoita ilmiantamaan hyviä pomoja tätä artikkelia varten, ilmiantoja tuli kymmeniä. Ei jäänyt mitään epäilystä siitä, etteikö Suomen sosiaali- ja terveydenhuollosta löytyisi paljon kaikkensa yrittäviä, taitavia ja alaistensa korkealle arvostamia esihenkilöitä. Tässä artikkelissa kuulemme ajatuksia muutamilta heiltä.

Lukijat antoivat seikkaperäisiä ja tarkkanäköisiä perusteluja sille, miksi heidän ehdottamansa esihenkilö on hyvä ammatissaan. Palautteissa nousi päällimmäiseksi ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen merkitys: sairaanhoitajat arvostavat esihenkilönsä kykyä muodostaa merkityksellinen ja luottamuksellinen suhde alaiseensa.

Hyvät esihenkilömme kertovat, että heitä ei ole kannustanut johtotehtäviin niinkään esikuvallinen esihenkilö oman ammattiuran varrelta, vaan pikemminkin henkilökohtainen pohdinta siitä, mitä hyvä johtaminen omalla alalla voisi olla. Hyvät esihenkilöt ovat kehittäjätyyppejä.

Vastaanoton tiimiesimies, sairaanhoitaja Nina Kämppi Docrates Syöpäsairaalasta kertoo, että opiskeluaikana häntä järkytti oma kokemus opiskelijoiden kohtelusta työpaikoilla. Valmistumisensa jälkeen hän teki lähijohtamisesta lisää havaintoja, jotka saivat hänet ajattelemaan.

– Mietin, millainen esimies itse haluan olla. Tiesin, millainen en ainakaan halua olla, hän sanoo.

Kämppi on hakenut asiasta tietoa kouluttautumalla.

– Esimiestyö ja johtaminen on minulle sydämen asia. Tälläkin hetkellä opiskelen yhtä tutkintoa. Siinä oppii uutta ja kuulee muilta, miten heillä asioita hoidetaan. Se vahvistaa edelleen käsitystä siitä, millainen esimies haluan olla. Nyt olen pyrkinyt yliopistoon opiskelemaan hoitotieteitä ja johtamista.

Kirsi Telén kertoo, että työskennellessään sairaanhoitajana hänen esihenkilöissään oli aikamoista vaihtuvuutta. Pohdinnat kuljettivat hänetkin yliopistoon opiskelemaan terveystieteiden maisteriksi.

– Mietin, pystyisinkö itse pureutumaan kentän ongelmiin, Telén sanoo.

”Mietin, millainen esimies itse haluan olla. Tiesin, millainen en ainakaan halua olla.”

Koulutus ei yksin riitä, kertovat hyvät esihenkilöt. Tarvitaan myös luontaista taipumusta ja lahjakkuutta.

– Olen sitä mieltä, että hallinnolliseen työhön voi hakea koulutusta, mutta siihen, miten kohtaat työntekijän, millainen olet ihmisenä heille, se on sisäsyntyistä. Sitä pitää vain yrittää sisältäpäin kehittää. Viisastenkiveä ei välttämättä ole, ja työntekijät näkevät kyllä, jos et ole aito, sanoo osastonhoitaja Päivi Tiainen KYSistä.

Hän johtaa sisätautien ja keuhkosairauksien vuodeosastoja sekä vierivalvontaa.

– Monella nuorella on tarve, että pitää tulla hyväksi esimieheksi äkkiä. Se vaatii kuitenkin aikaa ja kehittymistä. Kannattaa rakentaa omien vahvuuksien päälle, Tiainen sanoo.

Osastonhoitaja Maarit Keränen Siun soten psykiatrian klinikalta on löytänyt vahvuuksia sieltäkin, mistä ei ehkä ensimmäisenä tule etsineeksi.

– Sen olen oivaltanut, että vaikka olen ihmisenä pehmeä, niin siinä pehmeydessäkin voi olla jämäkkä. Asian voi sanoa hyvin suoraan, mutta silti tosi nätisti. Haastavissa tilanteissa, joihin olen joutunut puuttumaan, löydän kehittämisen ja positiivisen palautteen näkökulman. Puhutaan aina myös onnistumisista, eikä keskitytä siihen, missä on mokattu ja pitää parantaa. Jokaisellahan meillä on asioita, joissa voimme kehittyä, hän sanoo.

Omaa johtamistyyliään Keränen kuvailee tasaiseksi.

– Haluan, että työntekijät tietävät, että minä olen aina tällainen, eikä tarvitse pelätä ja miettiä, minä päivänä uskaltaa mitäkin asiaa tulla esittämään. Otan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Pidän samat säännöt, oikeudet ja velvollisuudet kaikilla työryhmän jäsenillä.

Alaiset kertovat, että Keräsellä on taito rauhoittaa tilanteita. Hän hymyilee, että päivystyksellisessä työssä tilanteet muuttuvat todella nopeasti.

– Monesti on kuohuntaa ja kiehuntaa ja ihmetellään, miten nyt ja tästä eteenpäin. Silloin menen tilanteeseen ja kysyn, että mikäs on ja mitenkäs tästä eteenpäin. Siitä se lähtee. Työntekijät hoitavat sen kyllä itse, Keränen sanoo.

”Olen nöyränä lähtenyt tekemään samaa työtä kuin hekin, ja lähtenyt siten ansaitsemaan luottamusta.”

Nina Kämppi aloitti kolme vuotta sitten kuuden työntekijän vastaanottotiimin esihenkilönä Docrates Syöpäsairaalassa. Vastaanottohoitajat ottavat asiakkaat vastaan, ohjaavat heidät oikeaan paikkaan ja hoitavat asiakkaiden lähtiessä laskutuksen, muiden paperitöiden ohella.

Aikaisemmin heillä ei ollut päätoimista lähiesihenkilöä. Tiimin työtyytyväisyyskyselyt olivat vuodesta toiseen kehnoja, ja tunnelma työpaikalla oli kireä. Kämpin alaiset kertovat, että hänen johdollaan tilanne on muuttunut päinvastaiseksi.

– Arvostan itse sitä, että esihenkilö tuntee ydintyön ja osaa tarvittaessa tehdä sitä sata lasissa muiden kanssa. Sillä lähdin rakentamaan luottamusta omaan tiimiini. Ei niin, että olen teidän esimiehenne ja nyt tehdään näin. Olen nöyränä lähtenyt tekemään samaa työtä kuin hekin, ja lähtenyt siten ansaitsemaan luottamusta, Kämppi kertoo.

Hänen tiimiläisensä epäilivät, ettei Kämppi sairaanhoitajan koulutuksella viihtyisi pitkään vastaanoton töissä, mutta toisin kävi.

– Ajattelen niin, että esimies ei ole työntekijöidensä yläpuolella vaan aivan samalla tasolla, tekemässä samaa työtä. Jos tulee ongelmatilanteita, minä toimin, jotta heidän ei tarvitse. Minun paikkani ei ole jossain ylhäällä, vaan se on tiimin keskellä, Kämppi sanoo.

Johtajan on olennaista ymmärtää alaistensa työtä, sanoo myös Kirsi Telén Kaarinan terveyskeskussairaalasta.

– Lähiesihenkilönä on ihan hirveän tärkeää, että tietää, mitä ihmiset tekevät. Työntekijöillä on paras tietämys siitä, miten työtä tulisi tehdä ja organisoida. Yhteistyö on se tärkein, hän sanoo.

Telén aloitti osasto ykkösen osastonhoitajana tammikuussa. Hänen alaisensa kertovat, että Telén tarttuu aina hyväntuulisena toimeen ja tulee avuksi kentälle.

– Minun tärkein tehtäväni on ollut varmistaa, että meillä olisi riittävästi henkilökuntaa täällä, ja että olisi työrauha, Telén kertoo.

Tänä keväänä, työvoimapulan, koronan, ylityö- ja vuoronvaihtokieltojen ja valmiussuunnitelmien keskellä, niiden varmistamisessa on ollut täysi työ.

– Minulle raskainta on ollut, että vaikka parhaani olen yrittänyt, koen etten ole aina pystynyt vaikuttamaan tarpeeksi siihen, että henkilökunnallani olisi ollut helpompaa. Otan sen henkilökohtaisesti. Kyllä työt seuraavat ajoittain kotiin ja yöuniin, hän myöntää.

Telén kertoo, että tällaisessa raskaassa tilanteessa hän on pyrkinyt pitämään työyhteisössä esillä ajatusta, että riittää, kun tekee parhaansa. Ovi on aina auki työntekijälle purkaa mieltään ja ajatuksiaan.

– Koen, että se on tärkeä osa työnkuvaani. Usein kyse on siitä, että työntekijät haluavat vain puhua jollekin. Siihen ei aina tarvita ratkaisua: sekin riittää, että kuunnellaan ja ollaan läsnä, hän sanoo.

Lähes kolme vuosikymmentä esihenkilönä työskennellyt, sisätautien ja keuhkosairauksien vuodeosastoja sekä vierivalvontaa johtava osastonhoitaja Päivi Tiainen KYSistä toteaa, että vuodet ovat olleet yhtä muutosta toisensa jälkeen. Tiaisesta annetun palautteen mukaan hänen alaisillaan ei ole koskaan ollut sellaista oloa, että heidät olisi jätetty yksin pärjäilemään.

– On tärkeää kuulla, miten ihmiset kokevat jatkuvat muutokset, ja yrittää olla siinä prosessissa tukena ja apuna. Mitä ei voi muuttaa, sitä voimme yhdessä miettiä, miten siitä selviämme, Tiainen sanoo.

Pitkä kokemus johtamisesta on tuonut pers­pektiiviä, joka auttaa suhteuttamaan asioita.

– On ollut lamaa, henkilöstövajetta, koronaa. Sitten taas on alalla ollut vetovoimaa. ­Pitää vain jaksaa uskoa, että kun aallonpohjassa käydään, niin sieltä on aina noustu ja noustaan taas.

Tiainen sanoo, että on tärkeää löytää positiivisia asioita synkimpänäkin päivänä.

– Kun löytää yhden positiivisen asian sanottavaksi ääneen, siitä tulee henkilökunnallekin voimaa. Jos esihenkilökin lähtisi vellomaan, että tästä emme selviä, niin emme me sitten todella selviäkään. Pitää osata pysähtyä ja miettiä, että nyt pitää löytää jotain positiivista tähän, hän sanoo.

Tiainen on nähnyt monen nuoren esihenkilön uupuvan. He ovat yrittäneet parhaansa, mutta henkilökuntavaje ja kiire tekevät sen, että henkilökunnalta tullut kritiikki on tuntunut liian raskaalta.

Hän neuvoo, että esihenkilön kannattaa sellaisessa tilanteessa muistaa, että henkilökunta purkautuu yleensä vain heille, joihin luotetaan ja jotka koetaan läheisiksi.

– Se ei tunnu esihenkilöstä kivalta, mutta kun ottaa sen tältä kannalta, sen pystyy kestämään. Se helpottaa ja auttaa henkilökuntaa jaksamaan, vaikka ei asialle pystyisi muuta tekemään. Siksi on tärkeää, että esimiehen ovi on avoin, vaikka työ keskeytyy sata kertaa päivässä. Sinne pitää päästä sillä hetkellä, kun on tarve, Tiainen summaa.

Hyvä esihenkilö ­tarvitsee hyvän esihenkilön, kertovat hyvät esihenkilöt.

Hyvä esihenkilö tarvitsee hyvän esihenkilön, kertovat hyvät esihenkilöt.

– Sen ei tarvitse olla mitään virallista. Riittää, kun tulee ja istahtaa hetkeksi ja kysyy, mitä kuuluu. Se on tärkeää, Tiainen sanoo.

Kirsi Telén muistaa arjessa kiittää myös omilta esihenkilökollegoilta tullutta tukea.

Maarit Keränen harmittelee, ettei tullut ilmiantaneeksi tähän artikkeliin omaa, loistavaa esihenkilöään, ylihoitaja Mireille Tarkiaista.

– Hän on huipputyyppi. Olen saanut häneltä uusia oivalluksia, miten johtamista voi tehdä. Tuntuu, ettei ole niin pientä asiaa, etteikö apua voisi kysyä, Keränen kertoo.

Nina Kämppi sanoo, että tarvitsee esihenkilöltään valmentavaa otetta.

– Kyllähän minäkin haluan urallani kehittyä, tulla vieläkin paremmaksi. En tarvitse tukea niinkään käytännön kentän pyörittämiseen, mutta kaikkeen muuhun toivon omalta esimieheltäni tukea, hän sanoo.

”Olen ymmärtänyt, ­että esimiehellä ei tarvitse olla kaikkeen valmista vastausta.”

Esihenkilöt mainitsevat yllättäen, että viestintä on ollut asia, jota he ovat joutuneet opettelemaan: On pitänyt löytää tapa tiedottaa lyhyesti ja ytimekkäästi siten, ettei väärinymmärryksen mahdollisuutta jää. On myös pitänyt oppia malttamaan ja hakemaan tietoa, jotta on täysin varma asiastaan ennen viestin eteenpäin viemistä.

Nina Kämppi sanoo, että sitäkin on pitänyt opetella, että aina esihenkilöllä ei olekaan antaa vastausta.

– Kun olen tällainen täydellisyyden tavoittelija, niin jossain vaiheessa mietin, että apua, jos en osaakaan vastata, reagoida tai toimia tilanteessa. Olen ymmärtänyt, että esimiehellä ei tarvitse olla kaikkeen valmista vastausta. Kannustan työntekijöitä miettimään itse, en anna aina valmiita vastauksia. Sama koskee myös minua: jos työntekijä tuo ongelman, niin voin suoraan sanoa, että otetaan aikalisä ja selvitetään.

Esihenkilöt kertovat, että parhaita hetkiä työssä ovat ne, kun työntekijät onnistuvat, voivat hyvin ja loistavat.

– Sitä on vain ylpeä henkilökunnastaan, Päivi Tiainen kuvailee.

Kirsi Telén sanoo, että heillä työskentelee upea tiimi, jonka ideoita ja ajatuksia on ollut ilo työstää. Parasta on, kun tavoite on saavutettu yhdessä.

– Samoin se, kun olen onnistunut valamaan työntekijälle uskoa itseen ja omaan tekemiseen, ja hän on löytänyt oman voimavaransa, Telén kertoo.

Maarit Keränen hymyilee, että parasta ovat kohtaamiset työntekijöiden kanssa.

– Meillä on huumorintajuinen huippuporukka, se on ihan ykkösasia. Joka päivä on jotain asiaa täällä yhdessä naurettu. Se on tämän työn kultahippuja.

Lue verkkosivuiltamme, keitä esihenkilöitä lukijat ilmiantoivat Sairaanhoitaja-lehdelle, ja mikä tekee heistä hyviä johtajia. Poiminnat löytyvät osoitteesta: sairaanhoitajat.fi/sairaanhoitaja-lehdesta