Kehitysvamma-ala ei ollut Mari Seppäselle juurikaan tuttu, kun hän reilu vuosi sitten asteli Rinnekodin ovista sisään. Rinnekotiin oli haettu lääkehoidon palveluasiantuntijaa ja ilmoituksen nähdessään Seppäselle tuli heti tunne, että tuo työ olisi kuin hänelle tehty. Nyttemmin nimike on muuttunut lääkehoidon palveluasiantuntijasta kehittämispäälliköksi. Työnkuvaan sisältyy nyt myös oppilaitosyhteistyötä ja tutkimuslupien käsittelyä.

Seppänen valmistui sairaanhoitajaksi 1990-luvun loppupuolella, mutta jo silloin hän koki haluavansa kehittää itseään vielä enemmän. Valmistuminen terveystieteen maisteriksi ja kansainväliset terveydenedistämisprojektit järjestömaailmassa veivät hänet loppujen lopuksi lääketutkimusmaailmaan, jossa hän työskentelikin kymmenisen vuotta.

– Sieltä maailmasta olen ammentanut paljon, esimerkiksi lääkehoidon kirjaaminen ja laatu ovat sieltä lähtien olleet vahvana osaamisenani. Opiskelin kuitenkin vielä lisää ja pedagogisen pätevyyden, johtamisen erikoisammattitutkinnon ja tiiminvetäjän tutkintojen jälkeen päädyin opettajaksi toiselle asteelle, viimeisimmäksi Keudaan, jossa ehdin olla viisi vuotta, Seppänen kertoo.

Kunnes tuli kevät 2018 ja työ Rinnekodissa kutsui.

Suomen suurimmaksi yksityiseksi kehitysvamma-alan toimijaksi noussut Rinnekoti tarjoaa palveluja vammaisuudesta, pitkäaikaisesta sairaudesta tai muusta syystä erityistä tukea tarvitseville henkilöille lapsista vanhuksiin. Palveluihin lukeutuu asumisen palveluja, työn ja osallisuuden tukemista sekä lasten ja perheiden palveluja.

Seppäsen työnkuva lähti muotoutumaan lääkehoitosuunnitelman kehittämisen ja kouluttamisen ympärille. Organisaatiotason lääkehoitosuunnitelman lisäksi jokaisessa yksikössä on oma lääkehoidon suunnitelma, jossa kuvataan yksikön lääkehoidon tarpeet ja haasteet, henkilökuntamitoitus sekä asiakkaiden lääkekäytänteiden monimuotoisuus ja niiden yhtenäistäminen sekä haasteiden ennaltaehkäisy.

– Suunnitelman laatimisessa oli haasteensa juuri Rinnekodin laaja-alaisuudesta johtuen. Työssä oli osattava ottaa huomioon monenlaiset yksiköt, erilaiset toiveet ja osaaminen lääkehoidon asioissa sekä asiakkaiden yksilölliset haasteet. Asiakaskuntamme on lääkehoidollisesti haastavaa ja lääkkeitäkin annostellaan eri antotavoin kuten peg-letkun avulla tai bukkaalisesti. Moni asiakkaistamme myös esimerkiksi pistää insuliinin itse tai jakaa lääkkeensä dosettiin itse, Seppänen selventää.

– Tärkeintä on kuitenkin vastuumme asiakkaan lääkehoidossa ja se pitää olla pohdittu ja kirjattu asiakkaan papereihin. Jokaisessa yksikössämme on myönteisyyttä lääkehoidon kehittämiseen liittyen; selkeästi halutaan osata ja tehdä asiat hyvin. Isossa organisaatiossa toimintatapojen tasalaatuiseksi saamisessa on haasteensa, mutta sitä kohti ollaan menossa, Seppänen jatkaa.

Seppänen on aina nauttinut ihmisten kanssa toimimisesta ja hän kertookin lääkehoidon kehittämisen olevan parhaimmillaan vuoropuhelua siitä, miten yksikköön saataisiin kaikista parhaimmat käytänteet, jotka täyttävät vielä laatukriteeritkin. Lääkehoidon riskien arviointia ja laadun tarkkailua varten Seppänen on muun muassa luonut neljä erilaista riskiryhmää lääkehoidon näkökulmasta (ison lääkeriskin yksiköt, kohtalaisen ison lääkeriskin yksiköt, kohtalaisen pienen lääkeriskin yksiköt ja pienen lääkeriskin yksiköt) riippuen siitä, millaista lääkehoitoa yksikössä toteutetaan.

– Kehotan työntekijöitä arvioimaan lääkehoidon riskejä yksikössä yhdessä ja miettimään, miten niitä voidaan ennakoida. Olen laatinut myös sähköisen kyselyn, joka lähtee yksiköihin kaksi kertaa vuodessa. Kyselyssä esiintyy niitä asioita, joita olen käynneilläni eri yksiköissä huomannut. Työyksikkö vastaa kyselyssä siihen, miten he ovat asioita edistäneet ja minkälainen tilanne heillä tällä hetkellä asioiden kanssa on, kertoo Seppänen.

Oman haasteensa lääkehoitoon tuo myös asiakkaiden omaiset. He saattavat antaa kehitysvammaisille läheisilleen mukaan esimerkiksi särkylääkettä ja vitamiineja.

– Niissä tilanteissa joudumme vastuumme kautta rajaamaan heidän osallistumistansa lääkehoitoon. Osa vitamiineista saattaa vaikuttaa esimerkiksi tietyn lääkkeen imeytymiseen tai jopa vaikuttaa lääkeainepitoisuuden nousemiseen, Seppänen mainitsee.

Perehtyessään uuteen työhön ja työympäristöön Seppänen vieraili ahkerasti Rinnekodin eri yksiköissä.

– Koin aluksi ja toisinaan vieläkin itseni varsin uudeksi ihmettelijäksi kehitysvamma-alalla. Toisaalta tehtävänäni on luoda puitteet turvallisen lääkehoidon toteuttamiselle ja lääkehoidon asioiden kanssa koen olevani omimmillani. Kehitysvammaisuuteen liittyvissä erityiskysymyksissä saan aina apua alan ammattilaisilta, kuten Rinnekodin työntekijöiltä. Yhdessä muodostamme juuri sopivan kombon, Seppänen naurahtaa.

Lääkehoitosuunnitelmien lisäksi Seppäsen työtä ovat rytmittäneet koulutuskalenterin laatiminen ja koulutusten vetäminen. Rinnekodin kaikissa yksiköissä on lääkehoitovastaavat, joille kahdesti vuodessa järjestettävissä koulutuksissa käydään tarkemmin läpi sisäisiä käytäntöjä ja tietotaidon vahvistamista. Myös Rinnekodissa työskenteleville sosionomeille Seppänen on pitänyt kahden päivän koulutuskokonaisuuksia.

Asiakkaat ja heidän turvallisen lääkehoidon kehittäminen ja siihen liittyvä kommunikointi on Seppäsen työlistalla tulevaisuuden kehittämiskohteina.

– Olen kovin kehittämismyönteinen ja haluinen. Ymmärrän, että asiakasryhmämme on varsin haastava ja aina ei esimerkiksi jääkaapin lämpötilan seuranta ole ensimmäisenä työlistalla. Tavoitteeni kuitenkin on, että lopulta voimme sanoa tekevämme asioita yhtenäisesti ja laadukkaasti, Seppänen summaa.